Kylpy

Irrotan tulpan ammeen pohjasta, kylpyvesi alkaa pyörteillen imeytyä kohti ammottavaa aukkoa. Jään itse makaamaan ammeen pohjalle. Ihoa kihelmöi hyvällä tavalla vedenpinnan laskiessa vähä vähältä, koko kehoni aistii paikkaa vaihtavan pintajännitteen. Lopulta makaan tyhjässä ammeessa kylpyvaahdon riekaleita siellä täällä ylläni. Alan vähitellen viilentyä miellyttävästi, olen varmasti ravunpunainen. Ammeen pohja ja reunat ovat keränneet kylpyveden kuumuutta itseensä ja hohkavat vielä lämpöä, painaudun niitä vasten. Tunnen outoa tyydytystä siitä, miten erikoiselta tämä varmasti näyttää. Ymmärrän nousta seisomaan ja käynnistää suihkun ennen kuin viileneminen kääntyy epämukavan puolelle, tunnen ajoituksestani ylpeyttä.

Osaan arvostaa tämän kaltaisia hetkiä, koska aina ne eivät ole olleet saatavilla. Ahdistuneena on vaikeaa olla hetkessä läsnä ja keskittyä. Terapiaistunnoissani aloin keskustelujen ohella tekemään meditaatioharjoituksia, joissa tarkoituksena oli istua paikallaan rauhassa silmät kiinni. Aluksi kaikki siinä oli vastenmielistä: käsien lepuuttaminen kehon sivuilla, jalkojen laskeminen vierekkäin normaaliin istuma-asentoon. Tunsin miten kiihtynyt kehoni oli, sydän hakkasi. Vihasin kehoani, tuntui kuvottavalta, että siinä se vain mötkötti. Reidet levisivät pitkin nojatuolia. Olisin halunnut vetää kädet mahan peitoksi. En halunnut terapeuttini voivan tuijotella minua niin suojattomana, joten hän aina noiden hetkien aikana istui huoneen toisella seinustalla silmät itselläänkin kiinni. 

Mielestäni ahdistus tuntuu yhdistelmältä kärsimättömyyttä ja painoa rintakehän päällä. On pakko olla aikaansaava, tuntuu että muuten hukkuu. Terapeuttini sanoi, että monesti ahdistuneisuus on eteenpäin katsovaa siinä missä masennus taaksepäin katsovaa. Mietin yhä jatkuvasti tulevaa, mutta aiemmin se oli maanista ja tuskaista: Miten työllistyn valmistuttuani? Mitä jos en ikinä valmistu? Onko shampoo lopussa, pitääkö sitä ostaa lisää? Kun ahdistus alkoi hellittää, oli siitä jopa hieman vaikea päästää irti, koska sen ansiosta olin saanut niin paljon aikaan. Koti-iltojen hinta on se, että ne ovat vain koti-iltoja. 

En tee enää rauhoittumisharjoituksia, vaikka kehityinkin niissä ihan hyväksi. Ne eivät tunnu luontevilta. Pidän kuitenkin huolen, että arjessani on hetkiä, jolloin en tuki päätäni aistiärsykkeillä ja ehdin ajatella. Ei jokainen kylpyhetki tai kävelylenkki onnistu tyhjentämään mieltäni, mutta aina välillä sitä tapahtuu. Siitä tulee hyvä mieli.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: